1960

Satumaisesti seuran jäsenmäärä nousi muutamilla kymmenillä ja toimintakin vilkastui. Aineelli-nenkin puoli alkoi olla kohdallaan, sillä seuralla oli koko vuosikymmenen ajan mahdollisuus kustantaa 2:lle seuran aktiiviselle jäsenelle viikon oleskelun lepokoti Rantalinnassa Ruokolahdella.

Vaasaankin saatiin viimein "Karjalaan jääneiden vainajien muistokivi" jonka paljastus oli 26.8.-62. Taiteilija Armas Lähteenkorvan suunnittelema, Rauniokannel, joka on lähes 3m korkea, punagraniittinen kirkon holvi, johon taiteilija on saanut aiheensa venäläisten pommittamasta Viipurin tuomiokirkosta. Muistomerkissä on sekä luterilainen että ortodoksinen risti ja kannel. "Patsas puhuu meille valtakunnasta, jonka rajoja ei siirretä ja kansasta, jota ei evakuoida."

Liiton kesäjuhlilla kuljettiin, milloin isommalla porukalla ja välillä vain lippuvartio oli mukana. Seurastamme osallistui kilpailijoita myös Karjalan liiton henkisiin kilpailuihin mm. lauluun ja lausuntaan.

Toiminta nuorentui siten, että nuorisotoimikunta ja varhaisnuorisokerho perustettiin ja yhteistyötä tehtiin mm. kaupungin nuorisolautakunnan kanssa. Tanhukurssejakin järjestettiin, vaan vuosikymmenen loppuessa ei enää ollut toimintaa mm. vetäjien puutteen vuoksi.

Yhteistoimintaa tehtiin muidenkin tahojen kanssa mm. Kalevalaisten Naisten, Pohjanmaan Jääkäripataljoonan, Vaasan rannikkopatteriston ja kaupungin kirjaston ja kulttuurilautakunnan kanssa.

Vuosikymmenen loppupuolella 1967 toimintaan tuli mukaan myös hengellinen kerho ja tarina- ja ompeluillat yhdistettiin.

Ja vuonna - 68, kun rajat avautuivat Neuvostoliittoon pääsivät ensimmäiset seuramme jäsenet matkallamme Leningradiin ja Moskovaan. Käviväthän ensimmäiset seikkailijat jo "omillakin paikoilla", peläten kiinnijäämistä ja monta muuta asiaa. Vaan olipa onnellista niillä, jotka "kotiinsa asti pääsivät."

Ompelukerhon "perintö" tuleville sukupolville saatiin valmiiksi vuosikymmenen lopussa, kun merkattu Karjalan kartta paljastettiin 11.5.69. Kartta, joka nykyisinkin on kunniapaikalla juhlissamme.


Kunniavartio Talvisodan syttymisen valtakunnallisessa muistotilaisuudessa 30.11.2002

KARJALAAN JÄÄNEIDEN VAINAJIEN MUISTOMERKKI RAUNIOKANNEL

AJATUS MUISTOMERKISTÄ

Johtokunnan kokouspöytäkirjassa 24.9.53 §7:n  on käyty keskustelua Vaasaan mahdollisesta saatavasta Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkistä, sekä sen rahoituskysymyksestä. Asia jätettiin pöydälle.

Sihteeri M. O. Kiippa ja puheenjohtaja Sulo Valkeapää valtuutettiin 9.3.54 katsomaan paikkaa ja ajamaan asiaa.

Taiteilija Armas Lähteenkorvalta pyydettiin luonnosta muistomerkistä. Ainoa toivomus, joka Vaasan Karjalaseuran taholta taiteilijalle esitettiin oli, että muistomerkissä pitäisi esiintyä molempien pääuskontokuntien tunnus, luterilainen ja ortodoksinen risti. Tätä perusteltiin sillä, että Karjala oli meille yhteinen, yhdessä sitä rintarinnan rakensimme, yhdessä uskoimme Jumalaan. Samaan Jumalaan turvaten matkasauva jätettiin lähdettäessä viimeiselle matkalle.  Näin katsottiin oikeaksi, että tämä muistomerkki on muistuttamassa jälkipolville siitä sovinnollisesta työstä, jota nämä suorittivat Karjalan hyväksi eri uskonnäkemyksestä huolimatta.

Johtokunnan pöytäkirjassa 3.5.1962 § 3 todettiin, että Vaasan Poliisimestari oli myöntänyt keräysluvan toukokuun aikana muistopatsaan hyväksi.

Puheenjohtaja selosti patsasasiassa tehtyjä toimenpiteitä. Selostuksesta ilmeni, että taiteilija A L oli lähettänyt yhden luonnospiirustuksen nimeltään ”Rauniokannel”. Tämä luonnos miellytti niitä johtokunnan jäseniä, joille sitä näytettiin sekä tarinaillan osanottajia. Koska kirkkohallintokunnalla oli kokous seuraavana päivänä, lähetettiin piirustus asian jouduttamiseksi sinne, joten johtokunta ei ehditty kutsua kokoon. Johtokunta hyväksyi nämä toimenpiteet Lisäksi ilmeni, että kirkkohallintokunta oli hyväksynyt luonnospiirustuksen sekä patsaan paikan, mutta alisti sen kirkkovaltuuston harkintaan. 

Armas Akseli Lähteenkorvan ajatuksena oli punagraniittinen kirkon holvi, jonka aihe tuli venäläisten pommittamasta Viipurin tuomiokirkosta. Muistomerkissä on sekä luterilainen, että ortodoksinen risti. Siinä on myös kannel, joka kertoo runonlaulajista.  

”Patsas puhuu valtakunnasta, jonka rajoja ei siirretä ja kansasta, jota ei evakuoida.” 

Patsaan paljastusjuhla pidettiin 26.8.1962 Vaasan vanhalla hautausmaalla. 

Rauniokanteleen vihkimistilaisuus 26.8.1962. Kunniavartiossa ylioppilaat herra Hannu  Matikainen ja neiti Pirjo Matikainen .

Paadessa oleva teksti ”Karjalaan jääneiden vainajien muistolle” ei kuulu yksinomaan meille karjalaisille, vaan se kuuluu kaikille. Se kehottaa meitä jokaista, jolta on jäänyt rakkaita rajan toiselle puolelle, hiljentymään ja tuomaan muistojen kukat tämän muistomerkin juurelle. Tämän muistomerkin äärellä voimme kunnioittaa menneisyyttä, että meillä tulevaisuus olisi. Samalla tämä muistomerkki on vain yksi silmukka siihen ketjuun, joka yhdistää meitä menneisyyteen, mutta samalla se luo tulevaisuutta.Tämä paasi tulee puhumaan tuleville sukupolville järkkymättömästä uskosta ja valoisasta mielenlaadusta, herkästä Karjalan sielusta. Se tulee läpi aikakausien kertomaan katoamattomasta Karjalan heimosta. 

Mitä tällä muistomerkillä on meille edelleen sanottavana? Se muistuttaa meitä jälkipolvia ennen olleesta, nyt raunio - Karjalasta, joka on antanut meille niin paljon. Sen rauniokirkon holvikaari kertoo, että kirkko Karjalassa oli keskeisellä sijalla ja korotetulla paikalla kansan sielussa. Kirkko liittyi kansalaisten pyhiin hetkiin kuten kaste-, rippi-, vihki- ja hautaustilaisuuksiin. Kirkon julistama Sana seurasi kehdosta hautaan. Karjalan temppelit ovat vaienneet, mutta niiden historia elää tässäkin muistomerkissä. 

Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki Rauniokannel sijaitsee Vaasan vanhalla hautausmaalla Onkilahden puoleisella osalla. Välittömässä läheisyydessä ovat sankarihaudat. 

Raija Rapo

 

Sivun alkuun